Oili Sainilan uusin teos on osittain jatkoa biofiktiolle Matala maa, korkealla taivas, joka päättyy sotienjälkeisen vuosikymmenen loppuun. Linnunradassa päähenkilö kertoo 2000-luvun alkupuolen tapahtumista Tampereen seudulla ja matkalla Kuhmoon, mutta liittää niihin vahvasti lapsuusmuistojaan Limingan Ketunmaasta 1950-luvun alusta 60-luvun alkuun.
Kirjan takakansiteksti:
Romaanin Linnunrata sisällössä ja rakenteessa lomittuu toisiinsa kaksi aikatasoa: nykyinen ja mennyt.
Nykyajassa kirjan päähenkilö, nainen, tutustuu mieheen. Molemmilla on takana avioero ja vuosikymmenten ajalta elettyä elämää. He löytävät toisensa kirjeenvaihdon kautta.
Kirjeissä paljastuu yhteisiä mielenkiinnon kohteita, niistä tärkeimpiä Tampere – naisen nykyinen ja miehen entinen kotikaupunki – ja kirjallisuus. Ennen pitkää he alkavat tapailla. Turvallisen miljöön luovat naisen uudehko omakotitalo ja miehen 50-luvulla rakennettu kesämökki.
Yhdessäolo näyttää, että miehelle on tärkeää elää nykyhetkessä. Hän lukee, valokuvaa, tarkkailee lintuja, remontoi ja uudistaa mökkiä ja sen ympäristöä. Nainen taas viehättyy pihapiirin vanhasta tunnelmasta: hän alkaa elää muistoissa. Muistoista tuleekin toinen aikataso, eräänlainen sisäkertomus naisen lapsuusajan elämästä.
Kirjan loppupuolella he tekevät lomamatkan Itä-Suomeen. Kohteina ovat Valamon Luostari Heinävedellä, Koli ja Kuhmo. Miten matka vaikuttaa heidän suhteensa kehitykseen? Riittääkö pelkkä yltyvä toiminta tai vanhojen asioiden muisteleminen? Löytävätkö he tasapainon menneen ja nykyisen välillä, niin että yhteiselle tulevaisuudelle jäisi tilaa?
____________________________________________
Pirkko Turunen:
Palautetta Linnunradasta Oilille
Teoksesi piti otteessaan hyvin heti alusta alkaen.
Alussa esitellään henkilöt kirjeenvaihdon avulla. Mies ja nainen, jo elämää nähneet, ovat etsineet deittipalvelun kautta seuraa ja aloittaneet kirjeenvaihdon. Harrastukset, koulutustausta ja elämäntilanteet osuvat kohdalleen, ja alkaa varovainen, kohtelias tutustuminen. Kirjallisuus yhdistää ja auttaa suhteen muodostamisessa, mutta toimii myös suojakilpenä.
Varsinainen tarina alkaa ensitapaamisesta. Oili on hermostunut ja epävarma, Joel taas kertoilee itsevarmasti Tampereesta, lapsuuskaupungistaan. Hänellä on kamera mukanaan, ja kun se varastetaan, hän vihastuu ja säikäyttää Oilin kiroilullaan. Syntyvä suhde saa heti ristiriitaisen värityksen. Oilin katse kääntyy lapsuuteen, kuin turvaa hakemaan hänen lähtiessään elämässään uuteen vaiheeseen.
Pariskunta jatkaa tapailujaan Oilin talossa ja myös Joelin kesämökillä. Luonto saa merkittävän tehtävän tunteiden herättelyssä. Järvimaisema on jotakin uutta Pohjanmaalla kasvaneelle – niin kuin uusi miessuhdekin. Joel käyttäytyy välillä yllättävän kulmikkaasti, ja herkkä ja haaveellinen Oili pahoittaa salaa mielensä. Toisaalta hän tuntuu hyväksyvän Joelin perusmiehisen käyttäytymisen ja nauttii kesämökin lapsuudesta tutusta tunnelmasta. Ajatukset karkaavat lapsuuden maisemiin ja kokemuksiin, ja Oili alkaa kutoa niistä tarinaa. Joel puolestaan kuvaa kamerallaan jatkuvasti lintuja ja tekee niistä havaintoja. Kummankin mielenkiinto suuntautuu pois yhdessäolosta.
Tuokiokuva Toinin ja Matin – Oilin äidin ja isän – elämästä vertautuu jälleen uuden aloitukseen: isä on tuonut kotiin radion. Perhe on monin tavoin uuden edessä: maatila kasvaa Toinin veljen myydessä oman osuutensa. Samalla kasvavat myös velat. Oilin vanhempien tarinaa on kerrottu vanhempien näkökulmasta, Oilin kirjoittamana kertomuksena.
Toinin näkökulmasta tarkastellaan koko kyläyhteisön ja nuoren avioliiton tapahtumia. Kerronnan näkökulma kuitenkin vaihtuu, kun neljävuotias Oili alkaa muistella ensikokemustaan kuoleman kanssa. Ulkopuolinen kertoja kuvaa sen jälkeen kyläläisten elämää, mutta näkökulma vaihtuu Oilille, kun perheeseen syntyy uusi lapsi. Sen jälkeen ulkopuolinen kertoja vaihtelee hetkittäin, mutta enimmäkseen perheen elämästä kerrotaan lapsen näkökulmasta. Ne osuudet ovatkin herkkää ja havainnollista kuvausta; lukija pääsee sisälle menneen ajan tunnelmaan ja lapsen viattomuuteen. Tunnelmat syntyvät hienosti konkreettisten yksityiskohtien avulla.
Joelin ja aikuisen Oilin suhde etenee. Heidän tarinansa kulkee lapsuusmuistojen lomassa
kehyskertomuksena. Toisaalta lapsuustarinat vievät kokonaisuudesta suuren osan. Niitä ei voikaan pitää takaumina, vaikka ne saavatkin virikkeitä nykyhetkestä. Mm. joulunvietto oman perheen kanssa tuo mieleen lapsuudenjoulun. Joel remontoi mökkiään ja Oili muistaa, kuinka isä rakensi perheelle uuden talon. Oili on mukana mökin uudistamisessa ja puutarhan perustamisessa. Uusi tie vie nyt mökin pihaan. Kaikessa on myönteinen viritys. Joel viehättää Oilia kovasti.
Oilin ja Joelin suhde on kiinnostavasti kuvattu. Yhteisellä Itä-Suomen lomamatkalla käydään
kumpaakin kiinnostavissa kohteissa: luonto ihastuttaa Oilia, sotahistoria kiinnostaa Joelia. Sodan jäljet maisemassa kuitenkin kauhistuttavat herkkää Oilia, ja Joel taas on ärtynyt ja hermostuu. Hän jatkaa ikuista valokuvaustaan – ja Oili kaipaa läheisyyttä. Kuinka jatketaan eteenpäin?
Suhteeseen tuleekin nyt katkos.
Eräällä junamatkalla Oili muistaa lukemansa Waltarin kirjan, jonka sisällössä on kuin ”kaksi aikakautta lomittain, liukumassa kauemmas toisistaan.” Näin kokonaisuus tosiaan hahmottuukin. Lopussa lapsikertoja Oili on yhdistynyt aikuiseen Oiliin. Samalla on tapahtunut muutos: alun epävarma ja avioeron satuttama nainen on hyväksynyt itsensä ja menneisyytensä ja löytää iloa elämäänsä niin rakkaitten lapsuusmuistojensa kuin ammattinsa ja ystäviensä avulla. Itsevarmasti hän lähestyy Joelia uudelleen kirjeellä, ja uusi luku on alkamassa kummallekin uudelta pohjalta.
Uskon, että tämä elämänmakuinen romaani viehättää monia lukijoita. Itse viihdyin sen parissa hyvin. Oli kiva saada pohtia tätä kokonaisuutta. Toivon romaanille onnea ja menestystä.
_________________________________
Anne Sainila-Vaarno:
Kirja vei lapsuusmuistoihin
Sain sinun uuden kirjasi joululahjaksi ja luin sen illalla loppuun. Se toi minulle mieleen paljon muistoja omasta lapsuudesta.
Muistan mummolan keittiön ja käännettävän keittiönpäydän, jossa mummo rieskat pyöräytti. Istuin penkillä vieressä katsomassa. Jauho pöllysi. Mummolla oli huivi päässä. Ja kuinka voi sitten suli lämpimien rieskojen päälle! Olihan se hyvää maidon kanssa.
Muistan ukin torkkumisen vihreällä sohvalla. Minun kanssa ukki ei enää jaksanut leikkiä. Muistoissa hän aina pötkötteli, vaikka hänen on täytynyt olla vielä tosi nuori.
Ja leikit Irenen ja Onervan kanssa. Muulloin en yläkerrassa juuri käynytkään.
Ajatella, Luukkosen Onni oli myös minulla ruotsin opettajana yläasteella. Ja Rahkosen Annin tanhukerhossa kuljin vuosikaudet.
Oli kiva lukea elämästä Ketunmaassa. Paikat ja talojen nimet ovat minulle isän puheista niin tuttuja, mutta silti vieraita. Tuli mieleen kysellä isältä lisää tapahtumista.
Kiitos, että kirjoitit.
_______________________________________
Kaisa Karppinen:
Linnunrata on hieno. Se on tasapainoinen kokonaisuus, jossa luonnonkuvailu on rikasta ja huumoria on viljelty tyylikkäästi. Kirjaa oli kiva lukea, kun monet ihmiset ovat ja olivat tuttuja.
Kirjallisuudella in kirjassa iso rooli, ei suomen kielellä niinkään. Se on ihan hyvä ratkaisu sinänsä kirjoittajan intressien mukaan.
Tavutusvirheet ovat taitto-ohjelman tekosia, sillä taittoon toimitettavassa versiossa ei yleensä edes käytetä tavutusta. Vaikka olisi käytetty ihan oikein, taitto-ohjelma ei siitä piittaa.
Tavutusta tarkistettaessa hyvä ohje löytyy Kotimaisen kielten keskuksen sivuilta:
https://kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/tavutus-yleisperiaatteet/