KIRJAILIJA OILI SAINILA

Oili Sainila

Liminka, nykyisten kirjojeni keskeinen miljöö, on syntymäpitäjäni ja varhaisten vuosieni koulupaikkakunta. Kirjoitin ylioppilaaksi Limingan yhteiskoulusta keväällä 1967 ja saman vuoden syksyllä aloitin opiskeluni Turun yliopistossa. Pääaineenani oli suomen kieli, sivuaineina kotimainen kirjallisuus sekä vertaileva kansanrunoudentutkimus ja uskontotiede. Helsingin yliopistoon suoritin yleisen teologian arvosanan. Koska tarkoitukseni jo tuossa vaiheessa oli päätyä opettajaksi, opintoihin kuului myös kasvatustiede.

Suoritin HuK-tutkinnon 1970 Turussa ja opetusharjoittelun Oulun normaalikoulussa 1974. Työssäkäynnin lomassa valmistuin filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistossa 1978. Ennen Tampereelle muuttoa vuonna 1976 olin tehnyt opettajan töitä Rovaniemellä ja Iissä, joten työvuosia ehti kertyä 39, kun jäin eläkkeelle Tampereen klassillisesta lukiosta 2012.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaminen oli sikäli mukava työnä, että siihen saattoi liittää myös oman harrastamisensa. Kirjallisuustunnit, teatterireissut ja runo-ohjelmien etsintä juhliin oppilaiden kanssa vaativat paneutumista kirjallisuuden aiheisiin. Lieneekö kaikki tämä vaikuttanut, että tein pieniä tekstejä työvuosina pöytälaatikkoon? Hakeuduin myös erilaisille kursseille osatakseni ja jaksaakseni innostaa koululaisia heidän työssään.

Eläkkeelle päästyäni jatkoin kirjoittamista. Sain kunniamaininnan Pirkanmaan kirjoituskilpailusta 2014. Saman vuoden syksyllä pääsin kolmivuotiseen Viita-akatemian kirjoituskouluun, Osallistuin myös muutamalle Oriveden opiston sekä Hämeen kesäyliopiston järjestämälle kurssille. Näistä ja kollegojen sekä ystävien ja sukulaisten kannustuksesta kumpusi entistä tavoitteellisempi kirjoitusinnostus.

On monia kirjoihini vaikuttaneita henkilöitä, jotka voisin nimeltä mainita. Ratkaisevin merkitys on ollut läheisilläni. Perheeseeni kuuluu kaksi tytärtä puolisoineen sekä viisi lastenlasta.