Hei Oili!
Kiitos tapaamisesta Jyväskylän Kirjamessuilla. Kiitos uudesta kirjastasi.
Luin kirjasi Linnunrata jo kertaalleen ja luen vielä sen uudestaan. Vankkaa tekstiä. Liikut nykyajassa ja menneissä polvissa. Laaja perspektiivi tuo mielenkiintoa ja on tarpeen asioiden ja ihmisten ymmärtämiseksi.
Piti tarkistaa, miten linnunrata-sana selitetään. Suomalaista mytologiaa siinä. Kuvaamasi joutsen-lintu symboloi mielessäni aina myös parisuhdetta – joutsenet ja kurjet muun muassa ovat elinikäisiä kumppaneita. Mutta luonnossa elää myös naaras- ja urospuolisia yksinhuoltajia ja niitä kukasta kukkaan hyppijöitä. Opin tämän TV:n luonto-ohjelmista.
Linnunrata kuvaa uuden ihmissuhteen kehitystä. Heti tutustumisen alussa kirjan päähenkilöillä, Oililla ja Joelilla, näyttää löytyvän vahvoja yhteisiä mielenkiinnon kohteita aina rakennusprojekteista syvällisten elämän kysymysten pohtimiseen. Kirjallisuus ja kirjat antaa ikään kuin raamit kahden ihmisen kohtaamiselle.
Varttuneemmalla iällä parisuhteen tarpeet ovat tietenkin erilaiset kuin jos olisi tarve perustaa perhe lapsineen. Mutta odotuksia on puolin ja toisin. Kuvittelisin, että Oilin ja Joelin suhde jatkuu hyvänä ja luottavaisena ystävyytenä. Siitä osoituksena on romaanin viime sivuilla oleva Joelin pitkä viesti. Siinä palataan myös alkujaan Oilia ja Joelia yhdistävään tekijään – kirjallisuuden kautta haluun löytää tie ihmisen ymmärtämiseen.
Oilin lapsuuden tilanteet kotona ja koulussa palauttavat mieleeni muistoja. Niissä löytyy samaa kuin Oililla. Meidän kotina oli maatalo, joten juuret on minullakin maalla. Meillä maatalo myytiin, tuli konkurssi, vanhemmat erosivat, oli sairautta monenlaista, lasten kannustus koulutukseen (meitä on kolme) oli aika vähäistä, mutta kävin Joensuun tyttölyseon alusta loppuun.
Emännän ja isännän työt maalaistalossa rytmittyvät vuodenaikojen mukaan. Niinpä Oilin isän pääsy koulun kevätjuhliin tai äitienpäiville estyy, koska täytyy hoitaa peltotyöt ja valmistautua kevään viljelyihin. Elämä maalla on kuitenkin perhekeskeistä, yhteen hiileen puhaltamista, yrittämistä. Uskonnollisuus ja muut perinteiset arvot tukevat Oilin perhettä. Lasten kouluttaminen on tärkeää verrattuna aiempiin sukupolviin ja heidän mahdollisuuksiinsa saada koulutusta.
Vahva Tampere-nostalgia nousi kyllä pintaan, kun kuvasit kaupunkiaOilin ja Joelin silmin. Se tuli minulle hyvin tutuksi 46 opiskelu- ja työvuoden aikana. Opintolaina oli pelastus – pääsin kuitenkin opiskelemaan – ja kieliä, ilman sen tarkempaa suunnitelmaa tulevasta ammatista. Tulin Tampereelle opiskelemaan v.1973. Joensuun jälkeen kaupunki vaikutti maalaistytöstä suurkaupungilta.
Kun jäin eläkkeelle opettajan työstä, kuljin bussilla ja jalan ja kävin niissä paikoissa, joihin en vielä ollut ennättänyt mennä. Olin myös Sampolan Tampereen historian luennoilla, joilla käsiteltiin vuosia 1917–1918 (mm. Tuomas Hoppu). Olihan Pohjanmaan ukkini ja myös mummini sukulaisia Kangasalan ja Kalevankankaan taisteluissa mukana valkoisten puolella. Historian harrastajana ymmärrän sekä valkoisten ja punaisten taustat, joten syyttely puolin tai toisin ei auta asiaa. Olosuhteet ja maailman tilanne olivat ankeat ja näköalattomat. Linnunradassakin ihmiset ovat oman elinaikansa kuvia, heihin vaikuttavat heidän aikansa historian tapahtumat ja taustat, tässä maailmansota, joka oli tuonut isän paikkakunnalle ja jonka takia vielä 50-luvulla oli puutetta.
Sukujen ja esivanhempien taustojen selvittely on ollut myös minulle mieltä eheyttävää ja ymmärrystä lisäävää, koska siinä voi ynnäillä, miksi vanhemmat tai isovanhemmat toimivat niin kuin toimivat. Sehän sinunkin kirjoissa on keskeistä ja siksi mielenkiintoista. Ja omalta kohdaltani edesmenneille anteeksiantaminen on helpompaa.
Hauskaa kirjassa muuten oli myös Pohjanmaan murre. Niin tutulta kuulostavaa, koska äitini puhui pohjalaisittain sisartensa kanssa Joensuussa ja omaksui hitaammin savo-karjalaa.
Keskipohjalainen äitini ei kai koskaan oikein sopeutunut Pohjois-Karjalaan, vaikka siellä asui myös kaksi muuta sisarta perheineen. Äitini kuoli, kun oli ennättänyt olla muutaman vuoden eläkkeellä. Isän puoleinen mummini oli Etelä-Pohjanmaalta ja hänestä on sanottu samaa. Hänenkin oli vaikeaa sopeutua Karjalaan. Tulo sinne tapahtui mutkan kautta. Isän puoleinen ukkini ja eteläpohjalainen mummini tapasivat Yhdysvalloissa (Minnesota), mutta muuttivat muutaman vuoden jälkeen Pohjois-Karjalaan, maatilalle, joka on kotipaikkani. Karjalainen ukkini päätti lopulta päivänsä oman käden kautta. En tavannut heitä koskaan, koska synnyin sen verran myöhempään. Sen sijaan tapasin himankalaiset isovanhempani useamman kerran.
Kirjaasi lukiessani ymmärsin näiden tietojen kautta hyvin Oilin isää Mattia, joka etsi omaa paikkaansa hänelle vieraalla paikkakunnalla. Myös äitiä, Toinia, joka joutui luopumaan omista haaveistaan muuttaa siskojensa tavoin kaupunkiin.
Tampere kirjailijoiden kaupunkina ja Joelin kotikaupunkina on yksi yhdistävä tekijä OIlin ja Joelin välillä. Valaisevia ovat myös nuo sinun mainitsemasi monet kirjailijoiden ja kirjojen nimet ja pohdiskelut aiheisiin liittyen. Mika Waltarin Suuri illusioni herättää tunteen nuoren opiskelijatytön mielessä siitä, ikään kuin kaksi aikakautta lomittuisi toisiinsa. Hän on matkalla Tampereelta Turkuun, kun aseman kaksi junaa lähtevät liikkeelle eri suuntiin. Ihmisyyttä – hyvää ja pahaa ihmisessä – joutuu pohtimaan syvältä Sofi Oksasen Puhdistus -kirjan myötä. Vierailu myöhemmin Joelin kanssa Valamon luostarissa muistuttaa rukouksen voimasta ja luonnon suuresta merkityksestä ihmisen elämässä. Arkkimandriitta Kristoforos Stavropoulos muistuttaa siitä ja myös kirjailija Pentti Saarikoski.
Palatakseni Evaan/Oiliin ja Joeliin. Hekin ovat jatkoa aiemmille sukupolville lapsineen, ja hekin pyrkivät rakentamaan jotakin kestävää. Oma ikä, oma historia ja moderni aika lataa paineita. Kuinka käykään heille jatkossa?
Kirjoitin tässä omasta suvustani jotakin, ikään kuin taustaksi omalle lukemiselle, kun pohdiskelin Linnunrata-kirjan ihmisiä ja heidän aikakauttaan, sekä 50–60-lukua että 2000-luvun alkua.
Minulla ei ole kirjallisuuskriitikon taitoja, mutta minusta kirjoituksesi on maanläheistä ja sujuvaa. Tekstin lomassa on syvällistä pohdintaa ihmisenä elämisestä. Lukemisen arvoinen kirja.
Hyvää marraskuun loppua!
Terveisin Sinikka Salonen
_______________________________________——-
Kiitos kirjasta Matala maa, korkealla taivas, Oili!
Ja onnittelut ison työn valmistumisesta.
Hyvin viihdyin joulunpyhät ketunmaalaisten seurassa. Sain tutustua työteliäisiin, vakavahenkisiin ja juureviin pohjoispohjalaisiin ja elää mukana heidän elämäänsä. Jussi ja Selma olivat keskushenkilöitä, mutta kuvasit samalla lavealla kädellä koko kyläyhteisöä. Ihmisten tapa käsitellä niin maailmantapahtumia kuin elämän iloisia ja vaikeita vaiheita antoi kuvan kuin yhdestä persoonasta, kylän hengestä. Ihmiset toimivat toisiaan auttaen, kunnioittaen ja sopuisasti. Nykymaailman yksilökeskeinen ajattelumaailma on siitä kaukana.
Lukiessa silmiin piirtyi eloisia kohtauksia työnteosta, perhe- ja avioelämästä. Kuvasit niin lempeästi sitä kaikkea, itsellesi rakasta maailmaa. Korvaani virkisti Pohjois-Pohjanmaan murre, sen rytmi ja hauskat sanat. Henkilöt tuntuivat todellisilta ja jäivät lukemisen jälkeenkin mieleen elämään. Kunnioitus menneitä sukupolvia kohtaan nousi taas mieleen. Kuinka tätä maata onkaan rakennettu hartiavoimin mutta lujalla rakkaudella. Viehätti myös ihmisten uskonnollisuus, jota kuvaat luontevan avoimesti. Sehän on niin harvinaista nykyään, kun ei enää joulujuhliakaan saa koulussa järjestää.
Pidin myös kertojaratkaisuistasi. Preesensin kolmas persoona vetää lukijan henkilöiden ajatusmaailmaan mutta antaa samalla mahdollisuuden katsoa tilanteita matkan päästä. Tajunnanvirtaa ja eläytyvää kerrontaa on paljon, ja henkilöt hengittävät. Ison työn olet tehnyt arkistoja tutkiessasi. Makuasia varmaan, minkä verran itse romaanin sivuille sotatapahtumia tuo, mutta uskon, että nuoremmalla lukijakunnallasi ne ovat hyvinkin tarpeellinen kehys. Sota on joka päivä läsnä kylän elämässä, vanhempien hätä ja huoli jokapäiväistä, ja sodan mukana eletään päivästä toiseen. Sota hajottaa entisen kiinteän elämän, ja Toinin myötä siirrytään uuteen vaiheeseen.
Mainitsit itse, että romaanissaan on kysymys sukupolvien yli siirtymästä häpeästä. Sitä en itse tunnistanut, vaikka Toini-äiti prologissa haluaa menneistä vaieta. Tilan hankkiminen ja katkera menettäminen ja jälleen uusi lunastaminen ovat kyllä dramaattisia tapahtumia. Mutta häpeän sijasta paremminkin kunnioittaa Jussin urhoollista taistelua omasta matalasta maastaan. Ajatukset ovat korkealla, taivaissa asti, ja lukija nostaa Jussille ja hänen perikunnalle hattua. Ketunmaalla on kasvanut vahvaa väkeä.
Ansaittua lepohetkeä ja hyvää, inspiroivaa uutta vuotta!
Pirkko Turunen
* * *
Hei Oili,
Olen lukenut kirjasi Matala maa, korkealla taivas. Ihailen sen suhteen monia kirjallisia kykyjäsi ja
taitoasi koostaa laaja Suomen historiaan nivoutuva elämisen kokonaisuus
kaunokirjalliseen muotoon. Onnea, olet onnistunut loistavasti!
Kielesi ja kykysi toteuttaa suurin osa tekstiä murteella oli yllätys.
Onnistut siinä hienosti. Murre soi aidosti lukijan korvissa ja mielessä.
Pelkäsin, että murteen lukeminen on työlästä, mutta juoni imi mukanaan
ja murre asettui luontevasti korostamaan tapahtumien aluetta,
elinympäristöä, jossa eletään.
Kirjan rakenne on ihailtava. Aloitat sieltä äitisi sairaalavuoteen
ääreltä, jossa äiti ihmettelee, että olet tarttunut moiseen
sukututkimukselliseen urakkaan, vähätteleekin ja sitten saammekin
seurata Toinin elämää ja viime sivuilla kierrytään aikaan, jolloin
Oiliakin jo keinutellaan isän sylissä. Toinista kirjan persoonana en
muistanut heti, että hän on todella (tuleva) äitisi, mutta heti alusta
pitäen lukiessa ihastui tuohon omatahtoiseen, itseelliseen ja ajoin
vähän vastahankaiseen mutta toimeen tarttuvaan ja muiden lapsia
hoitavaan ”sinkkuun” tarinan yhtenä vahvana naishahmona isossa
sisarusparvessa.
Kirjassa lukija kulkee läpi Suomen merkittävät historialliset vaiheet,
käänteet, sodat, niukkuuden, talkootyön, suurperheiden lapsien syntymän.
Eläydyin syvästi kirjan osaan, jossa eletään arkea maaseudulla ja
pärjätään niukkuudesta huolimatta, uneksitaan, suunnitellaan ja
toteutetaan parempaa tulevaisuutta. Kuvaat todella osaavasti päivien
kulkua, erilaisia arkisen työn vaiheita, askareita. Tunnet uskottavasti
ajan työkalut, rakentamisen tavat, karjan hoidon ja hevosen
”persoonallisuuden”. Lukija todella pyörii kuvaamiesi ihmisten
kintereillä: haistaa nisun, ohrarieskan ja saa otteen sen ajan tavoista
ruokkia suuri väki raskasta työtä tekeviä ihmisiä. Lapsikuvaukset ovat
aidon oloisia, koskettavia ja hellyyttäviä, mollamaijat ja muut. Lapset
huomioidaan kaiken raskaan työn ja huolien lomassa, heistä pidetään
hyvää huolta, heidät peitellään iltaisin sänkyyn jne. Lampaat keritään,
lanka kehrätään, kerma erotellaan separaattorilla, voi kirnutaan – voi
noita osaavia naisia! Ei ehdi tulla somen kaipuuta!!
Olet taidokas kuvamaan liikaa selittämättä vahvoja tunnetiloja,
tunteiden syntymistä, paisumista, piilottamista, äänetöntä tulkintaa ja
esimerkiksi rakkautta, ihastumista, kaipuun kaihoa sodassa.
Yhteisöllisyys, naapuriapu ja talkoomeininki osoittautuvat kyläyhteisön
voimavaraksi. Sitä kuvaat vahvasti ja uskottavasti. Koskettavaa ja
terveen realistista on myös suurperheen aikuistuvien lasten haihtuminen
maailmalle, omiin elämiinsä Lahteen. Ei ollut kännyköitä, joilla pitää
yhteyttä. Miniä-anoppisuhdettakin sivutaan ja hyvä, että siinä on
särmää, sekin tuo uskottavuutta.
Kirjasi sotien kulkua kuvaava osuus oli minusta kaikkine sodan
käänteineen vähän liian tiheä ja ajattelin, että oliko syytä kaikki
sodan käänteet mainita kirjassa. Toki sekä rintaman tunnelmat, että
kotoväen alituinen pelko ja huoli, sankarikuolemat, haudat ja
kaatuneiden ilmoittamiset ovat tärkeitä ja tuttuja suomalaisesta
kirjallisuudesta ja koskettavat aina. Ehkä tapahtumien osuutta olisi
faktojen osalta voinut kuitenkin supistaa.
Kirja imi mukaansa, sai lukijan eläytymään syvästi. Tekstin rytmi on
hyvä ja rivien väleistä saa lukea omia tunteitaan ja samaistumistaan
kirjan henkilöihin. Syntyi suuri ihailu sekä emäntiin että isäntiin,
heidän taitoihinsa.
Olisi ihana tavata sinua ja käydä kasvotusten keskustelua kirjastasi ja
kirjoittamisesta ylipäätään. Olet tehnyt hienon kirjan, voimia kysyneen
hienon taustatyön ja kärsivällisen kokonaisuuden koostamisen.
Terveisin
Kaija Saarelma
* * * *
Hei, Oili
Palatakseni kirjaasi Matala maa, korkealla taivas: Se on minusta upeasti kirjoitettu kirja suvusta, kaikesta työstä ja kohtaloista, joihin jouduttiin viime vuosisadalla. Kirjassa on paljon koskettavia kohtia, joita historian valossa ja omia sukujani tutkiessa voi yrittää ymmärtää. Lisäksi murre on hauska lisä – muistuttaa myös äitini keskipohjalaista murretta, jota hän puhui, vaikka asuttiin Joensuussa.
Olet jakanut kirjan luvut mukavasti ja otsikointi niissä vie heti tarinaan. Myös lukemisen jännitys säilyi loppuun asti. Arvailin aika lailla pitkään, kuka on Toini. Viittaukset nykyhetkeen (äidin vanheneminen ja sairaus) tuntuivat luontevilta.
Kyllä kirjoittamastasi näkee, että olet ammatti-ihmisiä! Mutta mitä kuulee kirjailijoiden sanovan työstään, niin ei romaani ihan helposti synny. Siispä nostan hattua sinnikkyydellesi!
Sinikka Salonen
* * * *
Oili,
Kiitos oikein mielenkiintoisesta lukukokemuksesta; taidan nyt ymmärtää paremmin, millaisissa oloissa ja maailmassa isovanhempani ja isänikin elivät. Kyllä oli maailma erilainen tuohon aikaan.
T. Raimo Lind
********
Hei, Oili
Kiitos paljon kirjastasi. Nyt vasta sain aikaa lukea sen. Olen käynyt lukupiirissä, jossa joka viikolle on uusi kirja luettavana. Siksi aikaa omille valinnoille ei juurikaan jäänyt. Nyt Helsingin työväenopiston kurssit ovat joulutauolla ja heti tartuin kirjaasi Matala maa, korkealla taivas.
Pidän tavastasi kertoa historiaa ja suvun tarinaa ihmisten kautta, dialogilla ja kohtaamisten avulla. Vältät selittämisen ja jätät lukijalle mahdollisuuden tehdä omat johtopäätöksensä. Tekstisi on sujuvaa ja etenee jouhevasti aikajärjestyksessä. Se tekee romaanista helppolukuisen.
Kiinnitin huomiota kivaan tapaan aloittaa uusi luku vahvennetulla fontilla. Ikään kuin otsikko, mutta lause/virke/teksti jatkuikin siitä sujuvasti. Tekstin jaksottaminen/tauottaminen on lukijalle ystävällistä. Kuulun niihin lukijoihin, joiden on vaikea lukea paksuja romaaneja ilman väliotsikoita. Otsikot usein antavat myös vihiä tulevasta, mutta sinunkin tapasi on oivallinen.
Tarina on käsittääkseni aika tavanomainen torppareita ja mäkitupalaisia koskeva juttu raatamisesta ja kituuttamalla elämisestä, jota kuvaat hyvin. Sodat kuitenkin muuttavat monen kohtalon ja siitä alkavat sitten tarinat erota toisistaan paljonkin. Savolaisen äitini tarina on alun osalta samankaltainen, mutta Savossa ei kuokittu turvepeltoja vaan taisteltiin kiviröykkiöiden kanssa. Ukki kuoli 1922 tuberkuloosiin ennen kuin ehti lunastaa torppansa. Siitä taas seurasi monenlaisia asioita. Ei ollut maata, ei taloa, johon sitoutua, ja siksi äidilläni on erilainen tarina kuin sinun äidilläsi.
Tuleeko kirjalle jatkoa?
Kuulut äitisi puolelta Roivas-sukuun ja minä taas isäni puolelta. Toinenkin tuttu sukunimi vilahtelee teksteissäsi eli Tervo. Sen olen saanut mieheltäni, jonka suku on Pohjois-Karjalasta, Lieksa-Nurmes-akselilta. Sitä sukua en ole pystynyt tutkimaan. Isäni isästäkään ei tiedetä juuri mitään ja äidin löysin suurella vaivalla kirkonkirjoista. Mielenkiintoni lopahti siihen.
Oikein mukavaa joulun ja uuden vuoden odottamista!
Terveisin Mervi
********
Oilin uusin kirja: Matala maa, korkealla taivas on todella lukemisen arvoinen! On lukuelämys. Suosittelen! Lakeudella syntyneenä ja kasvaneena, voi kirjaa lukiessa käydä mielessään läpi oman sukunsa ja Oulun seudun pitäjien historiaa. Hyvin koskettavaa. Oililla on taito saada tunnelma mukaan asioita kuvatessaan. Kirjassa välittyy kunnioitus maaseudun ihmisille ja heidän työlleen sukupolvien saatossa. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Terveisin Aino Kantojärvi
________________________________________
https://kultturelli-matkalaukussa.blogspot.com2021/03/matala-maa-korkealla-taivas-sukutarina.html
Blogi: Kultturelli Matkalaukussa: Matala maa korkealla taivas sukutarina Limingan Ketunmaalta
19.11.2021